Kesäpäivät saaressa I

Heinäkuu alkanut kuuman helteisenä ja ajattelin pistäytyä viikonloppuna 14 - 15 päivä itäisen Suomenlahden ulkosaariston Ulko-Tammion saaressa. Saareen pääsee heinäkussa tuurimottorilla, joka lähtee Haminasta lauantaina ja sunnuntaina. Saaressa on mahdollisuus yöpyä, joko autiotuvassa tai teltassa. Itse varustautunut telttailemaan. Saaressa on kaksi aluetta jossa voi yöpyä, niissä myös tulentekopaikat, sekä polttopuita. Saari kuuluu myös itäisen Suomenlahden kansallispuistoon.

Tuuri saapuu Ulko-Tammion satamaan

Heti rantauduttua etsin sopivaa telttapaikkaa ja päädyin lopulta länsisataman läheiseen telttailu-alueeseen, jossa ei ollut muita yöpyjiä. Eteläpuolen aluella oli runsaasti väkeä, myös venepaikat olivat täysi saareen viikonloppua viettämään tulleita veneiliötä. Teltta pystyyn ja suuntasin pikaisesti saaren länsi-etelä puolen silokallioille kameravarusteiden kera, sillä kuvaamaan tänne tulin.

Haminan tervasaaresta lähdettyämme pian haminanlahden suulla alkoi meri olla sinilevän vallassa ja melkoista sinilevä puuroa oli myös ulko-Tammion rantavedet.

Rantavedessä vellovaa levää kuin maitokahvia

Helteinen päivä lämpötila keikkui kolmenkymmenenasteen molemmin puolin kallio niin kuuma, että poltti jalkapohjia. Ilman jalkineita ei saaren kalloilla pystynyt kävelemään. Meri lähes tyyni kevyet mainingit huuhtoi kalliorantoja antaen merellisen äänimaiseman. Talven jäät ovat aikojen kuluessa silottanut kalliot kauniin näköiseksi toki jäät myös runnovat ja halkovat kiviä ja kallioita. Olen aina ihastellut ulkosaarissa näitä upeita kallioita niiden värejä ja muotoja, sekä sitä avaruutta mitä meri antaa.

Nyylähaarikko

Pienet laguunit läiskittää hauskasti näitä kallioita, niissä elelee sukeltajiakuoriaisia ja sammakontoukkia, myös itikantoukat viihtyvät niissä.

Kallion raoissa sinnittelee heiniä ja kukkivia kasveja kuten nyyläharikot, jotka uhmaa meren mahtia sinnitellen kallioiden raoissa kukkien pienin valkoisine kukkasin.

Saaren sisäosissa löytyy myös lehtomaisia metsiköitä joissa kasvisto rehevää ja monimuotoisempaa niissä kasvaa myös lehtokieloa runsaasti.

Monet kasvit ovat kärsineet myös täällä kuivuudesta, joten joissain paikon kasvit olivat auringon paahteen ja kuivuuden ruskettamia. Sitä kukkaloistoa mitä yleensä kesinä tähänaikaan ulkosaarissa on, ei nyt ollut.

Sileät kalliot joita läiskittää pienet laguunit.

Kuuma päivä ja olisi mukava pulahtaa uimaan mutta sinilevää oli ympäri saarta ja kiukku oli suurta niiden perheiden lapsilla jotka viikonloppua viettiva saaressa, kun ei lupaa uimiselle tullut. Ei itselläkään tullut mieleen uimaan mennä, sillä sinilevä voi olla myrkyllistä, vaikka kuumaa niin parempi pysyä poissa.

Sininen taivas ja sininen meri aurinko porottaa ja horisontti hämärtyy valkoiseen utuun, edempänä näkyvät luodot ja saaret leijuvat lämpimän ilman väreilyssä. Omassa karuudessa huikean kaunista, jota ei oikein sanoin voi kuvailla. Omanlainen äänimaisema täydentää kokemuksen.

Rannoille ajauttuu kaikenlaista tavaraa myös jonkinverran muovijätettä, onneksi ei ihan mahdottomasti. Meri tuo mukanaan myös hauskoja juttuja kuten kuvan väsähtänyt otus, joka makaa aurinkoa ottamassa kallion päällä.

Suuntasin saaren eteläkärkeä kohti, rantakalliota pitkin hissukseen edeten. Yllättävän vähän törmäsi rannalla muihin kulkijoihin, vaikka saaressa runsaasti väkeä. Eteläkärjessä on parin luodon muodostama uloke joille pääsee matalanveden aikana hypimällä kiveltä toiselle toki voi myös kahlata sinne. Muistaen sen, että saarten kivet ja kalliot ovat liukkaita veden alla ja märät kivet ja kalliot myös petollisen liukkaita. Olen monta kertaa retkikavereita, jotka eivät tottuneet liikkumaan merten ranoilla, varoittanut liukkaista rannoista, mut ei he usko ennenkuin ovat kiroten selällään tantereessa. Nämä kivi kallio ulokkeet ovat minun lepipaikka tässä saaressa.

Eteläkärjen ulokkeet uloimpana Lopi niminen luoto

Lauantaina vesi senverran ylhäällä, että kuivin jaloin ei tuonne pääsisi, mutta sunnuntaina ois ollut helpompi mennä, kuten kuvasta yllä näkee. Jäi tälläketaa menemättä en viitsinyt kamerarepun kanssa tuonne kiville hyppimään lähteä, ettei kastelisi kameroita, jos sattuis luiskahtamaan. Luodon kärjessä istuessa ei näy muuta kuin aava meri, siinä mielikuvitus pääsee valloileen, miettien mitä siellä toisella puolen mahtaa olla.

Päivä edennyt jo illan puolelle joten aika lähteä välillä evästämään leiripaikalle.

Itäpuolen jäkälien värittämät kalliot näyttivät upeilta vaikka illan keltainen valo ei punaista osaa oikein esille tuo. Tämä maisema on häkellyttävän upea, sitä tuntee jotenkin itsensä todella pieneksi tuolla. Paluu leiripaikalle tuntui kropassa, vaikkei pitkä matka ollut. Koko päivä helteisessä auringonpaisteessa vaatii veronsa. Makkarpaistoa ja evästen mutustelua, jonka jälkeen pienet nokoset teltassa, jotta jaksaa lähteä seuraamaan illan luonnon näytöstä... siitä juttua jatkossa....

Täytyy muistaa, osata pysähtyä katselemaan ja kuuntelemaan luonnon kauneutta ja jylhyyttä.