- Harri Jacksen
- Mar 30, 2018
- 1 min read
Updated: Apr 12, 2018

Työpäivän jälkeen läksin pienelle kävelylenkille. Nappasin kameran mukaan ja kohti katariinanniemeä uimahallin jälkeen kävellessäni mäkeä ylös alkoi kroppa vihoittelemaan ja aattelin, että kierrän vanhan telakka-alueen kautta, niin vältyn ylämäkeen kävelyn. Sää oli aika mukava aurinko vielä taivaanrannan yllä eikä meri tuuli puhaltanut. Huomasin että aurinko alkaa painumaan värjäten taivasta jo kauniin punaiseksi. Lähestyessä meren rantaa alkoi sataa lunta vaikka aurinko paistoi. Taivaalla pieni pilvenhattara joka heitti lunta niskaan. Rannassa vanha poiju vielä jään peittämässä meressä, jossa usvainen lumisade laskevan auringon kera loi hienon tunnelman josta kuva alla.

Kävellessä alueella mietin, että kuin näin melkein keskellä kaupunkia voi olla näin paljon kaikenlaista romua, kaatopaikalta näyttää joiltain osin. Kaikenlaisia ruostuneita kemikaali ja öljytynnyreitä lojui siellä täällä joistain varmaan jotain myös maahan valunut.

Alueelle ilmestynyt paljon uusia graffiteja osa kyllä aika hienoja ja taitavasti maalattu. Laskevan auringonvalossa noiden värit loivat erikoisen kontrastin rojuiseen ympäristöön. Erityisesti imettelin miten noita vanhoja lohirysän verkkoja oli läjissä pitkin tannerta, olleet jo kotvan aikaa ei kovin tuoreilta näyttänyt. Enpä arvannut tällä rannalla rantasaunaan törmääväni.
Mutta tuollainen jalasmökki jossa jonkin sorttinen sauna, erikoinen viritys.

Nopeasti se aurinko alkoi mailleen painua ja viilentymään pakkasen puolelle ilta.
Mussalon sataman yllä komea pilvimuodostelma näytti aivan atomipommin sieneltä.

Kyllä sitä vielä keväällä matkaa jotta jäät ovat sulaneet sen verran tuhtissa jäässä meri vielä on.
Hienot värit aurinko taivaalle laittoi päivän päätteeksi. Vanhat öljysataman laiturit vielä tallella meripuiston rannassa mietiskelin, että ois hienoa jos nuo saataisiin jotenkin hyödynnettyä uusio käyttöön laitureina.

Auringonlaskun värit olivat hienot lämpimät värit miellytti silmää kylmän sinisen kostean koleassa illassa. Eipä iltasella kyllä montaa lenkkeilijää näkynyt liekö liukkaiden kulkuväylien pelottamia.
